Täällä on istuttu nenä kiinni televisiossa jo monta päivää. Kasvattaja-Arjan vinkistä tilasin koirakuiskaaja-dvd:t ja ne on NIIIIIIIIINNNNN hyviä!! Ja siitä valaistuneena ymmärrettiin, että kukas meidän huushollissa onkaan vaivihkaa ottanut vallan, kukas muukaan kuin laumanjohtaja Mandy Amanda Koiranen. No, sitä roolia on nyt yritetty parhan kyvyn mukaan anastaa takaisin meille ihmisille. Se on kumma, kun ei sitä aikuinen ihminen voi ymmärtää, että koira on koira ja ajattelee luonnollisesti niinkuin koira. Heti, jos tytöllä on korvat luimussa sitä kattoo, että "voi raukkaa, kun se on nyt ihan nolona". Todellisuudessa se vain silloin heittäytyy onnellisena vapaaksi vastuusta, kun paikalle on osunut riittävän vahva ihminen, jonka vetovastuuseen voi luottaa.

On otettu tiukat säännöt monessakin asiassa. Huutaa ei tarvii, kun osaa vaan olla riittävän vakuuttava eleissään. Minä henk.koht. yritän esittää Cesar Millania (eli sitä koirakuiskaajaa), jotta olisin riittävän rauhallinen ja vakuuttavan vahva. Melko hyvin olenkin onnistunut, koska Mandy pysyy nyt hyvin takanani tai korkeintaan vieressä esimerkiksi uloslähdettäessä, portista kuljettaessa ja lenkillä. Lenkillä toisen koiran ohittaminen on toistaiseksi todella vaikeaa. Mandyn kanssa on käyty pääasiassa metsässä ja tavattu pääasiassa vain tuttuja koiria. Nyt on siis ruvettu iltaisin käymään lenkillä tässä meidän omassa lähiössä ja naapurin koiran rähistessä matkan päästä, Mandy rupeaa kaikista käytetyistä keinoista huolimatta keulimaan. Jatkamme sitkeästi harjoituksia ja Cesarin videoiden katsomista, niin eiköhän sekin asia ratkea. Luulen myös, että Mandyn vankka vahtiminen pihalla saattaakin johtua juuri tästä johtaja roolista. Näin ollen elän hiljaa toivossa, että sekin vähenisi nyt roolinvaihdon myötä. Elämä koiran kanssa on kyllä mielenkiintoista. Koira elää niin hetkessä. Ei se muistele mitä viime viikolla tapahtui. Se luovuttaa johtajan roolinsa pienistä asioista pois, mutta yhtä salakavalasti se ottaa saman roolin takaisin, jos ei itse muista pysyä kokoajan johdonmukaisena. Haastetta, haastetta...

Laumanvartijako...? E-ei, ne ajat ovat nyt rakkahin koiramme ohitse :)