Lyyli muutti eilen meille :) Ihan mahtava tapaus, ei voi olla hymyilemättä :)

Tervetuloillan bileet jäi vähän kesken, kun Mandy huomasi terassilta rannassa tepastelevat joutsenet. Ajatus lukittui ja se olikin sitten menoa. Mandy ajoi joutsenet järveen ja lähti uimaan perään. Uros-joutsen houkutteli Mandyn seuraamaan itseään, jolloin poikaset ja emo uivat toiseen päähän järveä turvaan. Mandy seurasi urosta toiseen päähän ja sai varmaan ainakin 500 metrin uintilenkin illan päätteeksi. Huh huh. Sami souti Mandyn perään, joka oli muuttunut kuuroksi. Lopulta Sami sai Mandyn niskavilloista otteen, souti toisella airolla samalla rantaan, hyppäsi itse veneestä uimaan ja sai raahattua puhkiväsyneen koiran rantaan. Siitä sitten molemmat veneeseen ja suihkuun mutakylvyn jäljiltä. Ihan näin yksinkertaista ei pelastaminen ollut ollut, mutta lyhennelty versio tähän. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta meillepä tulee rantaankin aita... On se kyllä hyvä heikkojen jäidenkin kannalta. Mandy ei koskaan ole jahdannut täällä lintuja, joten tämä oli varsin kummallista. Ehkä tilanteessa oli liian monta uutta asiaa, kun Lyylikin oli paikalla suojeltavana.

Koirat tulevat toistaiseksi oikein hyvin juttuun. Mandy ei pahemmin komenna ja Lyyli ei kovin paljoa Mandya kiusaa. Tänään saivat tytöt jo vetoleikinkin hetkeksi pehmolelulla aikaan. Nyt iso läjä kuvia kertomaan sanojen sijasta loput :)

Ensitapaaminen

Arkajalka kurkkii...vaan eipä ollut pitkään 

Leikitäänkö

Seuratkaa johtajaa, koska se on nykyään näemmä Lyyli :D

Huomatkaa muuten tuo mutavelli meidän pihalla, aika kiva... Ruokamullat on levitelty, mutta nurmikkoa ei vielä ehditty kylvää. Nyt on jo toinen päivä putkeen satanut koko päivän, joten velli vaan paranee. Koitan huomenna tasoittaa vielä viimeiset kuopat ja nakata siemenet siihen, jos vain ei sada näin paljoa.

Tytöt "maalaa" punaista lattiaa uusiksi

"No, jos ei muuta, ni kai tätä natiaista voi käyttää leukatelineenä."

Härkki on tullut taloon

Antaudun

Mitä isot edellä sitä pienet perässä

Lyyli Alexandra Leopatra

Hyvää yötä